torstai 28. elokuuta 2008
Sydänpastaa
Tänään laatikosta löytyi sydänmakaroneja nuttolenella höysetettynä. Se on kuitenkin niin pieninä paloina siellä seassa et sitä ei kuvasta erota. Sekaan on myös heitetty herne-maissi-paprikaa ja soijakermaa sekä vähän mausteita oman maun mukaan. Päällä on auringonkukan siemeniä. Salaattina on jäävuorisalaattia ja loput h-m-p pussin sisällöstä, sivusta löytyy salaatille vielä salaattikastike pikkupussissa. Välipaloiksi valkkasin tänään Alpron suklaa vanukkaan, puolikkaan nãkd patukan, oskrin quinoa barin ja neljä palaa tummaa suklaata. Juomina ananas mandariini tuoremehu ja laimennettua tavallista mehua.
Ton laatikon vetoisuus on uskomaton, sen sisältö tuli jaettua kolmelle välitunnille koulussa ja hyvin riitti. Lounaalla söin salaatin ja makaronit sekä quinoa pakkauksesta yhden siemenlevyn. Se ei kuvassa näy mutta siinä paketissa oli kolme niitä levyjä. Hyvä löytö punnitse ja säästä putiikista. Nãkd patukka oli kans uus tuttavuus mutta ihan maukas, toimii välipalana kans hyvin. Kaiken kaikkiaan sisältö toimi ihan hyvin päivän pituuden kanssa yksiin. Kun oppitunnit on melkein 1 ½ tuntia pitkiä niin välissä on pakko syödä et jaksaa seuraavalla tunnilla seurata taas uutta asiaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti