sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Keskiviikon pasta 2.9

Ekalla kouluviikolla keskiviikon lounaaksi lähti mukaan makaronia ja soijakastiketta. Tein pussista valmista soijakastiketta ja lisäsin siihen vähän tomattimurskaa ja kasviksia. Päälle tuli oluthiiva hiutaleita, joiden suhteen opin että niitä hiutaleita kannattaa laittaa johonkin erilliseen pikkupussiin ja ripotella päälle vasta ennen syöntiä. Taaemmassa isossa rasiassa on salaattia ja taaemmassa pikkurasiassa pähkinöitä ja pienimmässä purkissa on salaattikastiketta. Etummaisessa pienessä rasiassa on täytekeksi. Noi täytekeksit on vegaani vaihdossa saatuja ja aivan ihania maultaan.

Lisäksi mukana oli Hipp hedelmäsose ja Sempren smoothie jotka löytyy lasten hyllyltä. Noita smoothieita on kahta eri makua ja se ensimmäinen mitä katsoin oli täysin vegaaninen joten jotenkin en sitten alkanut lukemaan tuon porkkana-appelsiinin sisältöä. Sitä tuli tavailtua sitten vasta juonnin jälkeen välkällä ja totesin sitten että himputti siinä onkin heraa. Pitää siis muistaa aina lukea joka purkin kylki vaikka kuinka vaikuttas siltä että ei siinä mitään ole. Lounaslaatikon sisältö oli täyttävää ja ja itseasiassa hedelmäsose jäi syömättä joten oli ainakin tarpeeksi ruokaa.

Ei kommentteja: