tiistai 9. syyskuuta 2008

Voileipä ja Yosaa


Tänään oli helppotekoinen lounas. Tein täytetyn leivän, jonka sisältä löytyy kurkkua, salaatia, paprikaa, margariinia, tofutti tuorejuustoa, feikki juustoa ja kanaleikkelettä. Halkaisin sen kahtia että sain sen tungettua tuohon rasiaan. Se lisäksi oli taas kahta eri Yosaa, eli vanilijaa ja metsämarjaa. Tuossa vanilijassa on se plussa että siihen on lisätty kalsiumia. Sitten välipaloiksi on mukana pieniä riissikakkuja tummalla suklaalla maustettuna, seessamin siemen levyjä ja tummasuklaa konvehti. Tuo konvehti on stoccan Milano päivien löytöjä. Siellä on pari erilaista suklaata myynnissä joiden totesin olevan ainakin oman lukutaitoni mukaan vegaanisia. Juomiksi oli sitten mukana suklaa soijamaito ja se eilinen smoothie.

Voileipä oli niin paksu että kun ne molemmat palat tunki tuohon rasiaan niin lounaalla oli ongelmana se että miten ne saa siitä rasiasta ulos. Pienen keplottelun jälkeen se kuitenkin onnistui. Siitä leivästä tuli niin ruokaisa että lounaalle se olisi riittänyt yksistään. Söin kuitenkin sen lisäksi tuon Yosan ja loput jäi välipalaksi. Noi pikkuiset riisikakut on ihana keksintö, ne mahtuu just tohon rasiaan. Ainoa vaan että itse olisin toivonut että ne olis olleet vähän paksumpia jolloin se tummasuklaa ei olisi ollut ehkä niin dominoiva makuna. Pitää varmaan ruveta väsään noita itse isommista riisikakuista. Seessaminsiemenlevyt pakkaan seuraavalla kerralla mukaan ilman käärettä, ne mahtuu silloin paremmin tohon rasiaan mukaan. Välipalat olivat sopivat välitunneille ja tänään tuli juotua tuo smoothiekin. Se oli ihan hyvän makuinen vaikka reissasikin mukana jo toista päivää ja tuli ostettua lähinnä sen takia että pullo on juuri oikean kokoinen siihen kylmälaukkuun pakattavaksi. Nyt mulla on varapullo siltä varalta että se oikea juomapullo menee rikki tms.

Ei kommentteja: